Noireco Oy:n biohiilituotannon ylösajovaihe käynnissä Hirvensalmella

Noireco Oy:n biohiilituotannon ylösajovaihe käynnissä Hirvensalmella

  • maaliskuu 19, 2019
  • By Tuomo Leppänen, Noireco
  • In: Uutinen

Ympäristöteknologiaan erikoistuneen Noireco Oy:n biohiilen tuotantolaitosta käynnistetään parasta aikaa Hirvensalmella Koskisen sahan yhteydessä Vilkonharjun teollisuusalueella. Laitos tuottaa 6000 tonnia biohiiltä ja grillihiiltä termisellä prosessilla teollisuuden sivuvirroista ja kuitupuusta.

Ylösajovaiheessa Noireco tulee testaamaan erilaisia biohiilen tuotannon reseptejä mm. eri puulajeja, lämpötiloja ja niiden yhdistelmiä. Testivaiheen prosessoinnissa syntyy vaiheittain ja vaihtelevassa määrin savukaasuja. Savukaasut aiheuttavat alkuvaiheessa hajuhaittoja ympäristöön. Syntyviä savukaasuja tullaan jatkossa polttamaan prosessissa erillisellä savukaasun polttoteknologialla. Myös tätä teknologiaa tullaan testaamaan tulevien viikkojen aikana.

Noireco Oy:n toimitusjohtaja Tuomo Leppänen pahoittelee toiminnan ylös ajossa syntyviä hajuhaittoja ja korostaa, että Noireco haluaa vastuullisena toimijana hoitaa ympäristölle aiheutuvat haitat mahdollisimman nopeasti. Biohiilen maailmanlaajuinen kysyntä on voimakkaassa kasvussa ja Noireco toimialan edelläkävijänä tulee jatkossakin panostamaan vahvasti Hirvensalmen tuotantoyksikköön, toteaa Leppänen.

 
Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Tuomo Leppänen, p. 040 015 7009
tuomo.leppanen@noireco.fi.80-69-173-49.datamylly.fi
www.noireco.fi

Noireco Oy on ympäristöteknologiayritys, joka on erikoistunut biohiilen valmistukseen ja jatkojalostukseen. Se myös tarjoaa biohiilen hyödyntämiseen liittyviä asiantuntijapalveluita ja ratkaisuja sekä osallistuu alan tutkimus- ja kehitystyöhön. Yhtiön kasvustrategiana on pystyttää useita biohiilen tuotantolaitoksia sekä Suomeen että ulkomaille.